Muutostulkintapalvelu tuotantoon
Bitcompin muutostulkintapalvelu on edennyt tuotantoon! Kesäkuun alusta alkaen muutostulkintapalvelu on valvonut viikottain Euroopan avaruusjärjestö ESA:n Sentinel 2 -tutkan optisten sensoreiden tallentamaa uutta satelliittidataa havaiten automaattisesti hakkuualueet aina harvennuksista avohakkuualueisiin. Palvelu monitoroi hakkuita koko Suomen alueella kasvukauden ajan.
Palvelu pyörii AWS-pilvialustalla ja hyödyntää koneoppimista hakkuiden jälkeen jäljelle jääneen pohjapinta-alan arviointiin. Palvelun ensimmäinen asiakas on Suomen metsäkeskus, joka käyttää palvelua sekä metsänkäyttöilmoituksissa ilmoitettujen ennaltasovittujen hakkuiden valvontaan että laittomien hakkuiden havaitsemiseen. Muutosalueet tulevat saataville myös karttakerroksena. Tätä karttakerrosta voidaan käyttää myös muissa sovelluksissa, esimerkiksi WoodsAppissa.
Eikä kehitys suinkaan pääty tähän! Seuraavaksi palveluun aletaan lisätä uusia ominaisuuksia, minkä lisäksi tarkastellaan mahdollisuuksia käyttää samankaltaista logiikkaa esimerkiksi hyönteisvahinkojen havaitsemiseen.
TUTUSTU MUUTOSTULKINTAPALVELUUN
Lisätietoja:
Sanna Härkönen
p. +358 40 120 9451
email sanna.harkonen@bitcomp.fi
Lisää Suomen metsäkeskukselle tuotetusta satelliittiseurannasta voit lukea Metsäkeskuksen sivuilla julkaistusta tiedotteesta:
SATELIITTISEURANTA TEHOSTAA HAKKUIDEN VALVONTAA KOKO SUOMESSA
JULKAISSUT
