Työelämä kilpaurheilun kyljessä
Jo ennen koronapandemiaa Bitcompille oli kehittynyt jo varsin vapaat työolot. Etätöissä sai olla haluamansa ajan eikä koneella tarvinnut kykkiä sitä kuuluisaa toimistoaikaa. Jos sattui olemaan ilta- tai aamu(yö)painoitteinen, saattoi vapaasti valita itselleen sopivan työajan. Tavoitettavissa toivottiin olevan 10-14 välisenä aikana ja jollain tapaa omista läsnäoloistaan oli hyvä ilmoittaa, mutta sekin lähinnä siksi, että esimies tiesi, ettei kukaan ollut kuukahtanut kotiinsa. Puolin ja toisin tapahtuva luottamus oli ja on edelleen tärkeää etätyön onnistumisessa eikä työntekijän kyttääminen ole kummallekaan osapuolelle mielekästä.
Koronapandemian alkaessa ja toimistojen sulun myötä kukaan ei siis suuremmin kriiseillyt työolosuhteiden muutoksesta. Päinvastoin ihmiset alkoivat keksiä uusia tapoja jaksamiseen. Päivälenkkejä, etäjumppaa, joogaa, ratsastusretkiä, agilityä… Moni vähän enemmän tosissaan harrastava alkoi hyödyntää muita aikoja ruuhkaisten iltapäivien sijaan. Muodostui ihan uudenlaisia työajan ja vapaa-ajan käyttömuotoja, jossa vapaus oli läsnä vielä entistä enemmän. Tämä on mahdollistanut myös hyvinkin aktiivisen urheilun ja työn yhdistämisen. Bitcompissa työskenteleekin useita kilpaurheilijoita. Pyysimme SM-tason maastohiihtäjä Anni Kainulaista ja thainyrkkeilijä Lotta Honkasta kertomaan kuinka he ovat pystyneet yhdistelemään aktiiviuran kilpakentällä sekä työuran Bitcompilla.
Kilpaladuilta toimistoon ja takaisin
Anni tuli muille bitcompilaisille ensin tutuksi sponsoriurheilijana. Mutta eipä aikaakaan kun yhteistyö syveni työsuhteen puolelle, kun Annin taidot taloushallinnon puolella kävivät selviksi.
”Teen osa-aikaisesti töitä ja työtunteja kertyy tyypillisesti 5-15 tuntia viikossa. Viikot ovat vaihtelevia, yleensä kuun puolivälissä ja loppupuolella on enemmän töitä ja puolestaan kuun alkupuoli hiljaisempi. Pystyn joustamaan aikatauluissani, joten teen töitä silloin kun niitä on tehtävänä ja palaverit sopivat muiden kiireisempien kalentereihin. Yleisesti ottaen voisi kuitenkin sanoa, että teen töitä 2-3 päivänä viikossa vähän keskitetymmin”, Anni kertoo.
Kuva: Touho Häkkinen
Harjoituskaudella Annin perustreeniviikko sisältää noin 15-20 tuntia harjoittelua, jonka lisäksi aikaa kuluu paljon välineiden huoltamiseen, asioiden organisointiin ja matkustamiseen. Kisa- ja leirireissuja on paljon ja matkustukset ovat usein aika pitkiä ja siten myös kuormittavia.
”Tyypillisesti minulla on viikossa yksi lepopäivä ja muina päivinä harjoittelen kaksi kertaa päivässä. Pitkän lenkin (3-4 h) päivänä teen yleensä vain yhden harjoituksen, tosin joskus saatan käydä silloin vielä illasta juoksemassa. Pääosa harjoittelustani on monipuolista kestävyysharjoittelua (hiihto, rullahiihto, juoksu, maastopyöräily). Kerran viikossa käyn punttisalilla”, Anni sanoo.
Kuva: Touho Häkkinen
Joustava työaika on ollut ehdottomasti tärkeintä, ei vain päivän rytmittämisessä vaan yleensäkin kauden tasapainottamisessa. Anni onkin pystynyt hyvin rytmittämään työn ja urheilun kausivaihtelun mukaan.
”Kun urheilussa on tiukkaa, teen vähemmän töitä ja kun urheilussa on kevyempi jakso, teen enemmän töitä ja muuta urheiluun liittyvää asioiden järjestelyä”, Anni kertoo. ” Minulle tärkeää on, että voin tehdä töitä myös iltaisin ja viikonloppuisin. Yleensä käyn aamupäivisin treenaamassa ja palaverit ovat iltapäivästä. Käytännössä pystyn tekemään kaikki työt etänä ja sopimaan ne joustavasti aikataulujeni mukaan. Itsenäistä työtä teen usein juurikin iltaisin ja viikonloppuisin.”
Nyrkkeilyn tahdissa töitä
Lotan kilpaura on kasvanut samaan tahtiin työuran kanssa. Kun hän aloitti Bitcompilla 2019 kilpaura ei ollut vielä kovastikaan työtahtiin vaikuttavassa asemassa. Pian ensimmäisestä ammattilaisten suomenmestaruudesta kamppaileva Lotta tekee täyttä työaikaa ja pyrkii hoitamaan työt normaalin työviikon aikana.
”Tyypillinen treeniviikkoni alkaa maanantaina ryhmätreenillä. Tiistait ovat yleensä tuplatreenipäiviä, eli aamu alkaa punttisalilla ja päivällä valmentajani vetää yksilötreenin. Koska seurassamme pyörii tiistai-iltapäivisin muiden lajien ryhmätreenit, meidän on ehdittävä salille hyvissä ajoin ehtiäksemme pois jaloista ennen ensimmäisen ryhmän aloitusaikaa. Keskiviikkoisin on viikon toiset ryhmätreenit ja torstaina jälleen tuplapäivä. Tosin silloin yksilötreeninä vedettyä lajiharjoitusta täydentää vain kevyt uintitreeni aamusta. Torstaisin sykäisemme valmentajan kanssa salille usein jo puoliltapäivin. Perjantai on perinteinen sparripäivä ja lauantaina vedetään pidempi treeni, joko yksilöharjoitteena tai kisaryhmän treeninä”, Lotta kertoo läkähdyttävästä treeniohjelmastaan.
Lotta hyödyntääkin runsaasti Bitcompin tarjoamaa joustoa treenata juuri työaikojen välissä.
Kuva: Jarno Nurminen
”Tämä on ollut aivan mahtavaa siksi, että meillä pyörii tosiaan thainyrkkeilyn lisäksi eri painilajeja sekä nyrkkeilytreenit eikä sali ole siis käytettävissä yksityis- tai thainyrkkeilyharjoitteluun jokaisena iltapäivänä niin sanottujen normaalien toimistotuntien jälkeen. Unirytmin, riittävän levon ja kaikkiaan treeniviikon rytmittämisen kannalta on ehdottomasti parempi, ettei treenejä tarvitse vetää yötä myöten lepakkovuoroilla illan viimeisten ryhmien lopetettua omat treeninsä. Liukuvan työajan tuoma joustomahdollisuus on ässä ominaisuus myös silloin, kun tuplatreenipäivälle sattuu jokin muu henkilökohtainen meno”, Lotta kertoo.
Maaliskuun alussa Bitcompilla otettiin käyttöön lisää työntekijöiden liikkuvuutta tukevia elementtejä, kun puhdasta työaikaa sai ruveta käyttämään liikuntaan reilun tunnin viikossa. Joku voisi nähdä tällaisen palkkarahojen haaskauksena, mutta Bitcompilla on kyllä vakaa luottamus siihen, että liikuntaa käytetyt tunnit maksavat itsensä takaisin paremmin voivina työntekijöinä. Tämän lisäksi jo pitkään ovat olleet käytössä Smartum-sovellukset.
”Viikottaiseen työaikaan sisällytetty reilun tunnin mahdollisuus urheiluun on käsittämätön upea etu, josta useampi treenikaveri on ilmaissut avoimesti olevansa kateellinen. Lisäksi maksan kuntosalijäsenyyteni Smartum-edulla, jolloin säästän merkittävästi oheisharjoittelukuluissa”, Lotta hehkuttaa.
Työn joustavuus ja tsemppi auttavat kummallakin uralla
Lotta ja Anni pitävät kuitenkin tärkeinä, että jokainen saa tehdä treenin kuten itse parhaaksi kokee elämäntilanteeseensa sopien ja työ on joustavaa. He ovat voineet kilpaillla aina niin halutessaan eikä työ ole tullut kertaakaan esteeksi.
”Työkavereiden tsemppi on tuntunut hyvältä. Tammikuussa hiihdin pari SM-mitalia ja tätä juhlittiin kuukausittaisessa virkistysiltapäivässä. Ylipäänsä töissä huomioidaan tosi kivasti työntekijöiden harrastukset ja erilaiset elämäntilanteet ja juhlistetaan merkkipäiviä”, Anni toteaa.
”Kaikkiaan kilpaurheilu ja työaikajoustot kisoja tai treenejä varten tuntuvat olevan todella luonnollinen asia Bitcompilla, joten niistä ei sinänsä sen kummempaa ihmettelyä ole tullut. Lähiesihenkilölle kun ilmoittaa, että tarvitsisin tuon päivän kisa- tai treenireissua varten vapaaksi, vastaus on ollut joka kerta että totta kai. Myös työkaverit ovat olleet aina valmiita paikkailemaan palavereissa, jos sellaisia on sattunut näiden reissujen kanssa päällekkäin”, Lotta sanoo. ”Useampi työkaveri ilmaissut tukensa urheilu-uraa kohtaan ja omat tiimiläiset elävät tietenkin mukana urheilijaelämän fiiliksissä, niin niissä huippuhetkissä kuin niissä synkemmissäkin tunnelmissa! Se lämmittää kyllä oikeasti joka kerta sydäntä, kun työkaveri omasta tiimistä tai sen ulkopuolelta heittää tsempit tai on aidosti kiinnostunut lajista.”
Onpa kerran toimiston porukka jopa pyytänyt Lottaa vetämään thainyrkkeilytreenit virkistysiltapäivän ohjelmana.
Anni kukitetaan Bitcompin virkistysiltapäivässä.
Erinomainen työilmapiiri ja joustavat käytännöt ovatkin merkittävä etu kilpaurheilijalle. Urheilu syö paljon resursseja ja välillä saattaa tulla olo, että pitäisi pystyä tekemään enemmän tai paremmin niitä töitäkin.
”Näissä talouspuolen töissäni olen kuitenkin ollut aloittelija töihin tullessani ja monesti toivonut osaavani enemmän. Varsinkin näissä tilanteissa mulle on ollut tärkeää, että voin aina kysyä ja saan apua sitä tarvitessani. Ilmapiiri, jossa virheitä ei tarvitse pelätä ja peitellä on tosi tärkeä, koska kaikille erheitä välillä sattuu”, Anni sanoo.
Bitcompilla mietitään koko ajan miten työntekijöiden jaksamista ja liikkumista voitaisiin tukea enemmän. Istumistyö on kropalle äärettömän rankkaa ja aiheuttaa ongelmia, jos kunnosta ei pidä huolta. Toimistojen kesken pidetäänkin etäjumppa aina tiistaisin, jonka vetää jyväskyläläisen kuntokeskuksen ohjaaja. Kerran kuussa pidetään toimistojen oma liikunta-/virkistysiltapäivä, jossa on tarkoitus myös päästä näkemään toisten naamoja.
Bitcompin virkistysiltapäivissä kokeillaan mielellään uusia lajeja.
”Yleensäkin yrityksen suhtautuminen liikuntaan ja urheiluun on todella positiivista. Sitä pidetään tärkeinä osana ihmisten arkea ja hyvinvointia. On esimerkiksi täysin ok ehdottaa toista palaveriaikaa, kun on ehtinyt sopia jo treenit tiettyyn aikaväliin. Toisin sanoen työt ja treenaaminen aidosti tekevät kompromisseja keskenään sen sijaan että työt yksioikoisesti veisivät ja urheilu vikisisi”, Lotta kertoo.
”Mielestäni meillä on toteutettu tosi hyvin ihmisten johtamista ja työntekijöitä arvostetaan ja heihin luotetaan. Tykkään siitä, että organisaatio on ihmisläheinen, ketterä, joustava ja matalahierarkinen”, Anni toteaa.