
Meille mahtuu monenlaista liitäjää
Astronautiksi? No ei sentään. Mutta meillä pääset tähtäämään korkealle avaruusteknologiaa ja uusimpia IT-innovaatioita hyödyntäen. Samalla vaellat syvälle metsäalan ytimeen. Viimeistään meillä työskennellessä opit tuntemaan metsän paitsi rauhoittumisen paikkana, myös toimialana.
Sitooko metsä oikeasti hiiltä? Minne myrsky teki tuhoa? Kaadettiinko metsää vaikkei pitänyt? Muun muassa näihin kysymyksiin järjestelmämme auttavat vastaamaan. Meillä koodisi edistää faktoihin pohjautuvaa metsänhoitoa.
Monitieteellinen porukkamme koostuu pitkälti metsäasiantuntijoista ja koodiammattilaisista. Heidän tukenaan toimivat spesialistit pitävät huolen, että järjestelmien käyttö on helppoa ja luontevaa, ne on perusteellisesti testattu ja asiakas löytää niistä helposti itselleen sopivan ratkaisun – sekä siitä, että koko kehitysprosessi olisi mahdollisimman sujuva. Oli roolisi miehistössä mikä tahansa, meillä pääset käsiksi mielenkiintoisiin työtehtäviin luontoa ja teknologiaa yhdistävässä kentässä. Rinnallasi työskentelee monen alan asiantuntijoita, jotka ovat kaiken lisäksi vielä hyviä tyyppejä! Meille onkin tärkeää, että töissä viihdytään ja aamulla (etä)työpisteelle on mukava tulla.
Bitcomp yrityksenä
Kartat ovat toimintamme ytimessä, mutta menemme niissä paljon perinteistä atlasta pidemmälle. Hyödynnämme ohjelmistoissamme ja analyysipalveluissamme monipuolisesti satelliittidataa, luonto- ja metsävaratietoja, tekoälyä sekä automaatiota. Järjestelmämme helpottavat metsäammattilaisen arkea, tunnistavat automaattisesti ilmastonmuutoksen aiheuttamia vahinkoja ja tarjoavat väylän maailman parhaimpiin paikkatietoaineistoihin.
Bitcomp työpaikkana
Me Bitcompilla uskomme, että ihmiset yltävät parhaimpaansa, kun saavat olla omia itseään ja seurata unelmiaan myös työelämässä. Meillä voit opiskella itsenäisesti työajalla tai ohjatusti koulutuksessa. Oman työtiimin koutsin kanssa seurataan, että työnkuva tukee kehityskeskusteluissa sovittuja uratavoitteita. Emme siis laita työntekijöitä yhteen muottiin, vaan jokaisella on mahdollisuus kasvaa ja kehittyä haluamaansa suuntaan.
Meillä pääset osaksi kannustavaa ja rentoa työyhteisöä, johon uusien tulijoiden on helppo sujahtaa mukaan. Mukaasi tarttuu monenlaista tietoa toisilta bitcompilaisilta työn ohessa. Työkavereiden tietopankki auttaa pääsemään syvemmälle metsäpuoleen, ohjelmointimaailman lainalaisuuksiin tai vaikkapa UX-pohdintoihin. Työskennellä voit missä haluat. Työaika on luonnollisesti joustava.
Katso millaista on olla bitcompilainen ja millaisia tekijöitä huomisen työkaverisi etsivät!
Liity Bitcompin tiimiin
Meillä on aina tilaa vielä yhdelle lahjakkaalle henkilölle tiimeissämme. Erityisesti etsimme ohjelmistokehittäjiä, UX-suunnittelijoita, GIS-asiantuntijoita, tekoälyosaajia ja ihmisiä, joilla on tietotaitoa ICT-ratkaisuista maa- ja metsätalouden sektorilla.
Jos metsä ja teknologia ovat lähellä sydäntäsi, hae meille!
Lähetä avoin hakemuksesi ja ansioluettelosi tästä linkistä.